Paskin paiva tahan mennessa. Varmasti tulee viela huonompiakin mutta kuitenkin… Aamulla heikkoa nakyvyytta mutta tunnin jalkeen nakyvyys nolla. Lampotila nousi plussan puolelle ja puolenpaivan jalkeen alkoi satamaan lunta.
Ensimmainen eksyminen mutta GPS ja kartta/kompassi yhdistelmalla taas kartalle. Rakot sairaan kipeat ja vasemmassa kadessa on varmaankin jokin tulehdus etusormen janteessa. Mikali huomenna on samanlainen ilma kuin tanaan pidan lepopaivan, muutoin pyrin paasemaan alas taalta ylatunturista.
Putosin pienen jyrkanteen kun mitan en nahnyt mutta ei suurempia vammoja. Olisi kylla varmaankin voinut kayda pahemminkin… Pieni kolhu kantapaahan.
Lahtopaikka: 7440424, 1538903 908 m
Telttapaikka: 7442200, 1538900 965 m
Etaisyys: 1,8 km linnuntieta
Ensimmainen viikko takana tassa vaiheessa. Ennen lahtoa olin miettinyt miten kovaa rasitus tulisi olemaan, mutta en ollut villeimmissakaan unissa kuvitellut tallaista. Tahan mennessa jokainen paiva oli alkanut erittain kipealla keholla ja paattynyt viela kipeampana.
Tayden ahkion vetaminen tuntui enemman voimaharjoittelulta kuin kestavyysharjoittelulta. Ylamaissa jouduin kayttamaan hetkellisesti kaikki voimat jotta sain ahkion liikkeelle ja taukoja oli pidettava saalittavan usein. Lihakset huusivat happea ja energiaa, mutta vain happea oli tarjolla. Energiatasapaino oli huimasti miinuksella ja sen vuoksi todellista palautumista ei kovinkaan paljoa yon aikana ehtinyt tapahtua. Lihaksisto oli kataboliassa eika korvaavaa proteiinia ollut tarpeeksi saatavilla. Toki rasvaakin kului varmasti paljon tassakin vaiheessa mutta luulen lihasmassan katoamiseen suurimpana syyna olleen juuri ensimmaisen ja toisen viikon ponnistelut.
Henkinen rasitus oli kovaa sen vuoksi koska elimisto oli kovissa kiputiloissa kaikenaikaa. Yksinaisyys ja eristyneisyys ei haitannut koska niita ei ehtinyt muilta tunteilta ajattelemaan kovinkaan paljoa. Kenties olin tyytyvainen kun sain olla yksin kipuineni eika tarvinnut ajatella ketaan muuta ja sai keskittya omaan toimintaan. Erityisia pelkoja tai epavarmuuksia ei tassa vaiheessa ollut.
Paivittaiset etapit olivat huomattavasti lyhyempia kuin olin ajatellut. Kymmenen kilometria oli todella pitka matka taydella ahkion kanssa eika elimisto ollut viela tottunut rasitukseen. Tassa vaiheessa olin edennyt linnuntieta noin 50 kilometria vaikka 70 oli suunniteltu. Olin tassa vaiheessa aika varma siita, etta en ehtisi koko matkaa aikataulun mukaan suorittaa.
Taman paivan ”onnettomuus” pisti miettimaan reissun turvallisuutta. Tuurilla mitaan suurempaa ei kaynyt enka tassa vaiheessa viela tiennyt miten pahaksi tilanne lopulta kay. Hetken oli varma siita, etta joudun kamppailemaan ja selviytymaan pois, mutta onneksi nilkalle tai jalkateralle ei kaynyt sen kummemmin. Haava oli tosin kipea heti alusta alkaen, mutta jostain syysta mieli viela tassa vaiheessa kielsi kivun ja selviytyminen nousi paaasiaksi. Teltan pystyttaminen ja ruoan saaminen olivat ensisijaisia selviytymisen kannalta ja vasta niiden jalkeen oli jalan vuoro.