Alkuperainen suunnitelma on talla kertaa tullut maaranpaahansa, joka ei ole kovinkaan mairitteleva. Saariluu on sen verran ruhjoutunut ja kylkiluu murtunut, etta oli palattava tukikohtaan parantamaan haavoja.

Kaikki varusteet ja menetelmat toimivat hyvin, eika tapaturman syyna ollut mikaan yksittainen ulkoinen tekija. Sukset ja siteet osoittautuivat erittain hyviksi samoin kuin ahkio, keitin ja muut valineet.

Yksinkertaisesti huono onni on ollut vastassa. Ensin takin katoaminen, sitten flunssa juuri Chilesta lahdettaessa ja nyt viela paha kaatuminen. Kaatuminen tapahtui sastrugikentalla. Ne jotka ovat vastaavanlaisissa maastoissa liikkuneet, tietavat, etta kaikkia epatasaisuuksia ei voi, eika ole aikaa kiertaa, joten joskus on selviydyttava hieman huonommassa maastossa. Tulin suksilla hieman alaviistoon sastrugin paalta ja suksi tuli kantilleen, jolloin suksen pohjassa oleva skini ei pitanyt ja suksi liukui alta pois. Siita sita sitten mentiin vauhdilla alaspain ja lopputulos on tama. Yksin liikkuessa ei pysty siirtamaan ahkion painoa toiselle vaan on itse pystyttava etenemaan, jolloin vammautuminen saattaa katkaista matkan nopeastikin ja sen riskin jokainen yksinvaeltaja tietoisesti ottaa.

Yhdessa sekunnissa katoaa alkuperaisen suunnitelman kolmen vuoden tyo ja panostus, mutta joskus kay nain. Saareen ja kylkeen ei tullut mitaan peruuttamatonta vammaa ja saattaa olla, etta paasen viela jatkamaan matkaa. Samalla tuli toki ruhjeita muuallekin, mutta niista henkiset lienevat suurimmat. Tapaturman jalkeen tunteiden kirjo oli suuri, mutta tarkeinta on ajatella jarjella ja tehda paatokset sen perusteella.

Oleskelen Patriot Hillsissa muutaman paivan, ja mikali saan laakarien suostumuksen ja logistiikka saadaan jarjestettya niin jatkan matkaa.