Nukuin varsin hyvin ja nousin vasta kasin aikoihin. En viitsinyt keittaa aamupuuroa vaan join pari kuppia suklaasta tehtya kaakaota.
Kuulin, etta Dominikin etsinnat on lopetettu ja venalaiset olivat loytaneet railoon johtavat jaljet. Saali.
Varsin mukava lepopaiva. Aurinko paisteli ulkona mutta en viitsinyt paljon ulkona oleskella. Sita saa taas viettaa seuraavat 4-6 viikkoa ulkona.
Kavin hakemassa laakkeet Bjorklidenista ilmaisen ski-bussin kyydilla ja kohta alan pakkaamaan ahkiota. Olisi hyva jos reissu kestaisi kolme viikko taalta Kilpikselle niin ei tarvitsisi ainakaan jarrutella. No, lienee turha murehtia sita tassa vaiheessa. Tanaan oli jostain syysta sellainen fiilis, etta voisi lahtea kotiin. Meni onneksi ohi varsin nopeasti, mutta hetken aikaa mietitytti taas reissu. Toivottavasti saan heti aamusta taas menovaihteen paalle.
Kyselin eraalta oppaalta taalla reittitietoja Kilpikselle, mutta kaveri ei osannut sanoa mitaan mistaan. Lahden tasta jaata pitkin menemaan ja toivon jaan kestavan… Kello on kohta kahdeksan eika yhtaan kiinnosta alkaa pakkaamaan ahkiota, mutta kai se on pakko yrittaa.”When is the time to stop?
Nayttaa silta, etta vuorikiipeilijoiden, naparetkeilijoiden ja muiden ”expedition” retkeilijoiden luoman seikkailu-alakulttuurin edustajat ovat aikamme tutkimusmatkailijoita ja valloittajia, joita niin media kuin tavallinenkin yleiso seuraa ”seikkailupiireista” puhumattakaan. Saavutukset ovat suuria niin henkilokohtaisella kuin julkisuustasollakin, mutta niin ovat myos menetykset. Seikkailu on in. Tavalliset poluntallaajatkin seikkailevat niin kuin extreme off-piste laskijatkin. Kaikki seikkailevat tai ainakin haluaisivat seikkailla.
Seikkailusta on tullut mediaseksikasta jonka myos yritykset ovat huomanneet. Sponsorointi seikkailussa kasvaa ja niin samalla kasvaa myos paineet onnistumiselle. Kun takana on joukko yrityksia joiden logot tai tuotteet pitaisi saada nakymaan voittajien joukossa, epaonnistumisia ei hyvaksyta. Tassa lajissa ei tosin voi jaada kiinni dopingista mutta epaonnistumisesta voi. Matkan kesken lopettanut, luovuttanut joutuu selittelemaan lehdissa syita epaonnelle joka nayttaa lahes aina olevan jokin tekninen ongelma. Harvoin sanotaan syyn olevan luonnon kovuus ja vaatimukset tai seikkailijan omat ominaisuudet. Ei. Nama lahes epainhimillisia ominaisuuksia omaavat ”seikkailukoneet” eivat voi menna rikki vain valineet voivat pettaa.
Mutta milloin on aika lopettaa? Milloin seikkailu muuttuu pakkomielteeksi jolle ei ole rajoja?
Kun seikkailija menettaa toverinsa vuorelle han voi silti jatkaa yksin huipulle. Kun kylma on vienyt sormen tai varpaan on yritettava uudelleen. Kun jalasta puuttuu pala on vain hetkeksi pysahdyttava ja jatkettava heti kun on mahdollista.
Mutta miksi? There is little to gain and much to loose. Valitettavasti tama ei enaa pida paikkaansa seikkailijoiden mielessa vaikka keskeyttaminen ei ole hapea jos oma tai matkakumppanin terveys on vaakakupissa. Oma suorittaminen on muuttunut pakkomielteiseksi saavuttamiseksi jossa ei-saavuttaja on aina huono, haviaja ja epaonnistuja. Nykyajan yhteiskunnan arvot ovat valittyneet myos luonnossa liikkumiseen vaikka juuri taman pitaisi olla siita irrallista. Luonnosta nauttiminen vaikkakin napajaatikolla tai Himalajan vuoristossa on muuttumassa suoritusmerkeiksi joita keraamalla saa nimensa kirjoihin. Mount Everest – sata pistetta, pohjoisnapa – sata pistetta, Kilimanjaro – 30 pistetta, keskeytys – ei pisteita.
Eras suomalainen seikkailija on sanonut jotakuinkin niin, etta seikkailu lahtee omasta paasta ja niinhan sen pitaisikin, mutta kun myy itsensa medialle arvot kaantyvat toisaalle. Omasta paasta lahtenyt seikkailu onkin muuttunut myos muiden, kotona sohvalla istuvien seikkailuksi eivatka he halua keskeyttaa. Kohteen saavuttaminen merkitsee sankaruutta, johon paastakseen on joutunut uhraamaan paljon ja kestamaan matkan karsimykset. Mutta entapa ne jotka jaavat matkalle? Hetken ajan media kertoo epaonnistuneesta ja epaonnisesta seikkailijasta joka ei kestanyt luonnon kovia vaatimuksia tai jonka valineet pettivat juuri kriittisella hetkella. Hetken ajan hankin on sankari, mutta sitten hanetkin siirretaan syrjaan ja seikkailu jatkuu. Out of sight, out of mind. Vaikka kyseessa on menetetty ihmishenki, liitetaan se vain tilastoihin vaikka pitaisi kenties kysya kuinka monta on viela uhrattava ennenkuin ymmarramme omat rajamme.
Nykypaivana panokset kovenevat kaiken aikaa. Enaa ei seikkailuksi mediassa riita mika tahansa retki. On ylitettava Gronlanti tai kaytava pohjoisnavalla. Huomenna samat on varmaankin tehtava ilman paitaa ja ylihuomenna ilman kenkia. Niin se aika vaan muuttuu.
Mutta mikapa mina olen mistaan mitaan sanomaan. Parantelen tassa vain hetken jalkaani ja jatkan taas matkaa…”