”Paivat menee lentaen. Tuntuu kuin osa paivista olisi muuttunut unen kaltaisiksi muistoiksi joita ei muista kuin hetken heraamisen jalkeen. Osa paivista on vain nailla sivuilla sanoina ilman sen tarkempia muistoja. Ei valokuvia, ei muistoja vaan pelkkia tarinoita sanoina ja lauseina. Toiset paivat taas pysyvat muistissa ikuisuuden kirkkaina ja puhtaina. Aika kultaa muistot, mutta pohjan tuulen viima sailyy luissa kylmana muistona. Iloisia ja mukavia tapaamisia matkalla, ohi kiitavia hetkia joista kerrottavaa olisi paljon mutta sanoja vahan. Kaikki muistojen varit heijastuvat kirkkaina lumesta kunnes haalistuvat muistojen muuttuessa unohdukseksi. Taalla ei ihminen valjasta aikaa eika sanele saantoja. Luonto luo ja hallitsee, rakentaa ja purkaa, sanelee saannot ja toimii tuomarina niiden rikkojia kohtaan. Ei siina ihmisen lyhyt henkays vaakaa kallista eika valamiehia vakuuta. Niin on luonnon luomana ihmisenkin sovittava aikaansa ja paikkaansa kun luonto kaskee ja komentaa voimillansa. Niin ne paivat taalla lentaa.”

Huomenna on 25. paiva talla reissulla. Sain viimeyona nukuttua varsin hyvin mutta olin viela aamulla aika vasynyt enka noussut ennen seitsemaa. Olin ajatellut, etta paasen ajoissa liikkeelle koska matka on pitka mutta sain kaikki valmiiksi vasta hieman ennen kymmenta. Kavin viela kysymassa viimeiset saatiedot tupaemannalta ja lahdin matkaan.

Puolen tunnin jalkeen vastaan tuli virolaisryhma joka oli nukkunut pienessa tuulisuojassa edellisen yon. Eras nainen halusi valttamatta ottaa kuvankin, mutta mitapas siita. Vastatuuli vaivasi puoli matkaa ja hieman pohjoisesta tulevana oli varsin purevan tuntuinen. Nakyvyyskaan ei kovin hyva ollut ja meinasi usko loppua hetkeksi. Oli aika kylma paiva muutenkin ja jotenkin tuntui taas todella kylma pureutuvan luihin ja ytimiin. Tuuli onneksi laantui kun viimein hetken harhailtuani loysin oikean suunnan ja saa muuttui varsin mukavaksi kevyen lumisateen jatkuessa. Otin pienen riskin reittivalinnassa ja tulin alas mielestani hieman loivemmasta paikasta kuin mita oikea reitti tuli. Ei siltikaan alamaki mikaan mukava ollut yllattavan puuston takia. Pujottelu 80 kilon ahkio perseeseen sidottuna ei ole niita helpoimpia asioita. Juuri kun on saanut hyvan laskureitin valittua ja paasee vauhtiin ahkio ottaakin asiakseen ohittaa puu toiselta puolelta kuin suunnitelma aluksi oli. Se on aika selvaa siina vaiheessa kuka on se ottava osapuoli siina tilanteessa. Yllattavaa on myos se miten nopeasti ahkio kiihtyy alamaessa nollasta tappavaan vauhtiin. Tuntuu silta, etta mun ahkio on joko korkeanpaikan kammoinen tai sitten todellinen off-pistesieluinen laskija. Niin kovasti se vaan alaspain pyrkii. Paasin kuitenkin jokseenkin ehjana alas. Hieman vetoaisat ovat vaantyneet, mutta ei mitaan korjaamatonta. Tuntuu, etta tama Abiskojaure on samanlainen paikka kuin Saarijarvi Kasivarressa. On niin monen kirjavaa hiihtajaa liikenteessa ettei uskoisikaan. Onneksi kuulemma osa kaantyy tasta takaisin Abiskolle, mutta kuitenkin. Saavuin tanne neljalta kuuden tunnin hiihdon jalkeen ja sen jalkeen tahan on tullut Abiskon suunnalta yli kaksikymmenta ihmista.

Jouduin maksamaan telttapaikasta 60 kruunua joka tuntui todelliselta ryostolta mutta saan kayttaa keittiota samaan hintaan. Saan onneksi monojakin hieman kuivattua joten sinallaan ihan hyva juttu. Abiskon kansallispuistossa ei kuulemma saa leiriytya kuin parissa paikassa ilman maksua. Ei olisi pitanyt kysya ollenkaan vaan laittaa teltta pystyyn ja leikkia turistia jos joku tulee kysymaan. Huomenna paasen toivottavasti Abiskolle ja suihkuun. Jalat haisee todella pahalle. Kylla sen itse kestaa mutta havettaa ottaa ihmisten lahella kenkia pois. No, ehkapa huomenna parempi. Kello on jo kahdeksan ja istun keittiossa tata kirjoittamassa. Syon viela ja sitten menen nukkumaan.

Alesjaure: 7562777, 1608489 780 m

Abiskojaure: 7579700, 1615000 490 m

Etaisyys: 18,1 km linnuntietaAbiskojaureen paasy tuntui todella rauhoittavalta ja tieto siita, etta on jo aivan Abiskon tuntumassa oli helpottava. Matka oli edennyt huomattavasti nopeammin kuin olin Ritsemissa ajatellut, mutta tassa tapauksessa se oli hyva.

Mieli oli hieman odottava kun odotin paasevani laakariin tai edes terveydenhoitajalle nayttamaan jalkaa. Tosin jalan selkea parantuminen oli nahtavissa jo nyt ja aloinkin jo alitajuisesti tekemaan paatosta reissun jatkamisesta. Olin jotakuinkin valmis jatkamaan matkaa mikali jalka paranisi Abiskolla lahes kokonaan.