50. päivä

Ei olisi taaskaan tehnyt mieli nousta makuupussista ja vedinkin aluksi lakkia enemmän silmille jotta saisi nukuttua. Nukuin koko yön kovin katkonaisesti ja siksi olin varmaankin hyvin väsynyt vielä aamullakin. Juuri kun olin laittamassa tavaroita kasaan paikallinen kelkkamies pysähtyi ja kysyin hänelta reittivarmistusta. Sanoi, etta 500 metrin päästä alkaa risuviitoitus joten helppoa reittiä lähes koko matkan.

Ensimmäiset kolme tuntia oli jotenkin todella nihkeää ja söinkin jo yhdeltä vaikka olin vasta kympiltä lähtenyt liikkeelle. Ei meno senkään jälkeen kovinkaan paljoa helpottanut mutta viimein saavuin puhelimen kuuluvuusalueelle. Matkaa oli enää kymppi jäljellä ja muutamien puhelinkeskusteluiden jälkeen oli mieli korkealla ja hiihdin Kautokeinoon saakka. Viimeiset kilometrit olivat tuskan taivalta mutta viimein ensimmäiset talot tulivat esiin. Oli hyvä fiilis päästä perille. Koitin löytää hotellia tai muuta majoitusta ja kävin paikalliselta terveysasemalta kysymässä neuvoa. Tädit eivät oikein englantia taitaneet enkä viitsinyt enää ruotsiani kulutta joten sain hyvin epämääräisiä vastauksia, mutta viesti oli selvä: ei hotelleja tai muitakaan majoitussysteemejä Kautokeinossa.

Hiihdin hieman matkaa takaisin mistä olin tullutkin ja laitoin teltan pystyyn. Juuri kun sain kaikki valmiiksi ja pääsin telttaan sisälle, alkoi taas satamaan. Onneksi huomenna ei tarvitse hiihtää enää joten ei niin väliksi vaikka sataisikin. Hiihtomonot ovat aivan läpimärät eivätkä varmasti kuivu huomiselle mutta tallustelen täältä tienvarteen vaikka lumikengillä. Onneksi tuli vaelluskengät mukaan reissuun. Tästä eteenpäin otan aina kahdet kengät mukaan jotta voi aina vaihtaa leiripaikalla kuivaa jalkaan. Oikean jalan yhdestä varpaasta lähti kynsi ja toisestakin varpaasta varmaankin lähtee myös piakkoin. Vasen jalka on suhteellisen hyvä vaikka kantapäässä pieni rakko onkin.

Ilma oli alkumatkasta varsin mukava kun ei ollut ylettöman kuuma mutta eilinen vesisade ja tämän päivän +9 astetta muuttivat lumen melkein loskaksi. Tasainen 4 m/s tuuli piti ilman viileämmän tuntuisena ja ilmankosteus oli varmaankin huipussaan. Näkyvyyttä ei ollut kuin sata metriä mutta onneksi oli ura jota seurata. Mielessä pyörii ne monet herkut joita saa taas kotona. Pussiruoat ei oikein enaa maistu vaikka täytyy myöntää, että kanacurry ja kanapasta banaanilla ovat erittäin maukkaita. Ainakin tiettyyn pisteeseen saakka.

Telttapaikka: 0554269, 7658348 497 m
Telttapaikka: 0580637, 7656902 419 m
Etäisyys: 26,4 km linnuntietä

Oli uskomatonta päästä perille, mutta en pystynyt jostain syystä vielä iloitsemaan siitä kunnolla. En pystynyt rentoutumaan ja antamaan väsymykselle valtaa peläten etten enää pysty nousemaan mikäli nyt antaa periksi.

Viimeinen yö meni torkahdellen välillä mutta pääosin valvoen. Ei ollut mitään mahdollisuutta nukahtaa kun mielessä pyöri monenlaisia ajatuksia.

Kategoria(t): Yleinen. Kirjoittaja: teemu. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.